Lasten kilpailusarjat Kainuun Rastiviikolla – esittelyssä 8–10-vuotiaiden rastireitit

Julkaistu: 27.01.2025


Rastireitillä lapset pääsevät tutustumaan suunnistukseen turvallisesti (Kuva: Kainuun Rastiviikko)

Lasten ja nuorten kilparadoilla haasteellisuus ja radan pituus muuttuvat asteittain sarjasta toiseen siirryttäessä. Rastiviikolla nuorimpien lasten kilpasarja on suunnattu 8-vuotiaille, ja sen jälkeen sarjoja on 1–2 ikävuoden välein. 8–10-vuotiaiden radat ovat niin sanottuja rastireittejä (RR). Poikien sarjaa merkitään H:lla (herrat) ja tyttöjen sarjaa D:llä (daamit), esimerkiksi H8RR tarkoittaa 8-vuotiaiden poikien rastireittirataa ja D8RR 8-vuotiaiden tyttöjen rastireittirataa.

Yleensä nuoret suunnistavat oman ikäluokkansa mukaisessa sarjassa, mutta jos lapsi/nuori haluaa haastetta, hän voi osallistua myös vanhemman ikäluokan sarjaan. Kilpasarjoissa lapsi tai nuori suunnistaa yksin, mutta avoimissa sarjoissa vanhemmat tai kaveri voivat lähteä tarvittaessa mukaan.

Rastireittiradoilla maastoon on vedetty valkoinen ja tai keltainen yhtenäinen nauha eli siimari, joka johdattaa suunnistajan turvallisesti rastilta rastille. Rastit ovat tämän siimarin varrella. 8RR-sarjassa siimari on koko matkan ajan valkoinen. 9 RR ja 10RR-sarjassa siimari on alkumatkan keltainen ja muuttuu kolmannella rastilla valkoiseksi. Kolmannen rastin jälkeen 8RR-, 9RR ja 10RR- sarjoilla on loppumatkan sama rata.

Kartassa oman radan siimari on piirretty yhtenäisellä viivalla ja toisen radan alkumatkan siimari katkoviivalla. Suunnistaja näkee siis kartasta molemmat siimarit ja voi mahdollisuuksien mukaan hyödyntää suunnistuksessaan molempia siimareita. Siimari tukee suunnistussuoritusta ja luo turvallisia reitinvalintoja matkan varrelle. Ratamestarit suunnittelevat siimarin reitin huolellisesti, jotta se tarjoaa reitinvalintoja niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin suunnistajille. Siimarin tarkoituksena on turvata suunnistajan suunnistusta, ja jokainen voi hyödyntää sitä haluamallaan tavalla.

Taitavimmat suunnistajat voivat rastireitillä valita reittinsä siten, etteivät he välttämättä hyödynnä siimaria juuri ollenkaan rastivälillä. Näin suunnistaja voi oman taitotasonsa mukaisesti joko seurata siimaria tai tehdä eripituisia oikaisuja. Silloin hän ei seuraa koko matkan ajan siimaria, vaan oikaisee esimerkiksi polkua pitkin siimarilta siimarille, kun siimari käy välissä lenkin metsässä.

Kaikista etevimmille suunnistajille on tarjolla myös reitinvalintoja, joissa siimaria kannattaa edetä taaksepäin esimerkiksi polulle, joka vie seuraavan rastin suuntaan. Tämä tarjoaa mahdollisuuden haastaa itseään ja kehittää suunnistustaitojaan. Lisäksi joillakin reitinvalinnoilla rastia voi lähestyä myös takaapäin siimaria pitkin.


Perhe-RR-radan perhe voi kiertää radan yhdessä (Kuva: Kainuun Rastiviikko / Mikko Turunen)

Kun lapsi tai nuori osallistuu ensimmäistä kertaa suunnistuskilpailuun, on tärkeää käydä kilpailun perustoiminnot läpi vanhempien tai kokeneemman suunnistajan kanssa. Ensimmäisenä kilpailukeskuksen maalialueelta kannattaa tarkistaa viimeisen rastin sijainti. Jos maalisuoralla on useampi maalikarsina, on hyvä tietää etukäteen, mihin karsinaan juostaan maaliin saavuttaessa. Nykyään rastiviikolla on omat maalikarsinat kilpasarjalaisille ja avoimiin sarjoihin osallistuville. Nämä ovat osoitettu kyltein maalisuoran päässä. Karsinoiden alussa on myös toimitsija ohjaamassa suunnistajia oikeaan suuntaan.

Suunnistussuorituksen lähtöpaikalle löytää kisakeskuksesta seuraamalla lähtöön-kylttejä, ja lasten ratojen lähtöpaikan numero on 4. Lähtöpaikalla tulee olla viisi minuuttia ennen omaa lähtöaikaa, jolloin lapsi kutsutaan ensimmäiseen lähtökarsinaan. Lähtöpaikalla toimitsijat ohjaavat lapset ja nuoret lähtöpaikan läpi ja neuvovat tarpeen mukaan. 10-vuotiaat ja nuoremmat saavat halutessaan opastusta radalle kaksi minuuttia ennen lähtöä.

Kilpailukeskuksessa opaspaalun läheisyydestä sijaitsee mallirasti maastoon rakennetuista rasteista, ja lähtöpaikalla on malli rastireittiratojen rastista. Mallirasteilla voi testata oman EMIT-korttinsa toimivuuden. Ennen kilpailun alkua kannattaa myös tarkistaa lähtölistoilta EMIT-kortin numeron oikeellisuus ja tarvittaessa ilmoittaa infoon oikea kortin numero.

8RR-sarjan rata suunnitellaan siten, että se on turvallinen ensikertalaisille. Suunnistaja voi halutessaan juosta koko matkan siimaria pitkin, sillä kaikki rastit ovat siimarin varrella. Tarjolla on myös oikaisumahdollisuuksia eli oikoja, jotka on mahdollista toteuttaa selkeitä kohteita, kuten polkuja pitkin. Ne antavat lapselle myös sopivasti pohdittavaa, kun hänen tulee osata valita risteyksissä oikea polku, jota pitkin jatkaa matkaa. Jos lapsi sattuu valitsemaan väärän polun, tulee siimari jossakin kohtaa vastaan ja pysäyttää lapsen etenemisen. Se laittaa samalla miettimään, mihin mennä. Siimari tarjoaa turvallisen kulkureitin siitä eteenpäin.

8RR ja 9–10RR radat ovat erilaiset kolmannelle rastille asti. Sen jälkeen rata on sama molemmilla radoilla. 8RR-sarjan alkurata on lyhyempi, ja siinä on mahdollisuus tehdä oikoja, mutta pelkästään siimaria pitkin kulkeminen ei lisää hirveästi matkaa. Radalla oiot ovat 8RR-radalla helpompia ja selkeämpiä kuin 9–10RR-sarjassa. Oikaisun aikana on mahdollisuus nähdä koko ajan siimari ja turvautua siihen.

9–10RR-radan tarkoituksena on tarjota lapsille mahdollisuuksia eritasoisiin reitinvalintoihin, joista jokainen voi valita omalle taitotasolleen sopivan. Tarjolla on isojakin oikoja, jotka kuitenkin kulkevat selkeitä kohteita pitkin. Tällaisilla valinnoilla lapset voivat hyödyntää rastilta lähtiessä tai sitä lähestyttäessä siimaria, kun he kulkevat sitä vähän matkaa väärään suuntaan. Esimerkkivälillä rastilta voi lähteä tuttua reittiä siimaria pitkin takaisin tielle tai isolla oikealla oikoreitillä rastin löytymistä helpottaa rastilta lähtevä siimari. Tarjolla on myös 8RR:ään verrattuna haastavampia oikoja esimerkiksi kuviorajoja pitkin. Myös 9–10RR-sarjassa vaihtoehtona on aina kulkea koko matka siimaria pitkin, jos tuntuu, ettei vielä uskalla tehdä oikoja.

10RR-radat suunnitellaan siten, että ne antavat lapsille mahdollisuuden saada onnistumiskokemuksia, kun he tekevät pieniä oikoja hyödyntämällä maaston hyvää näkyväisyyttä, kertoo ratamestariryhmään kuuluva Joona Hirvilahti.

“Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin oltava varma, ettei yhtään rastia jää sen takia välistä”, Hirvilahti muistuttaa.

Esimerkkikuvassa hyödynnetään avaraa rinnemaastoa, jonne on pinkillä värillä piirretty oikoja.

RR-radat kulkevat yleensä melko helppokulkuisessa ja avoimessa maastossa, jotta pienimmätkin pystyvät etenemään sujuvasti eteenpäin. Maaston avoimuus tarjoaa mahdollisuuksia oikoihin reitinvalintoja tehdessä: kun lapsi näkee siimarin edessäpäin, hän voi turvallisesti tehdä oikoja, vaikka maastossa ei menisikään mitään selkeää kohdetta.

Tässä kuvassa näkyy, kuinka 8RR ja 9–10RR radat ovat erilaiset kolmannelle rastille asti ja miten näiden sarjojen suunnistustehtävät ovat erilaisia. Kolmannen rastin jälkeen rata on sama molemmilla radoilla.

Yksi 8RR-sarjan reitinvalintavaihtoehto välille 2–3 on kääntyä rastilta 2 kulkemaan siimaria takaisinpäin (sininen nuoli) ja mennä polulle, jota pitkin lapsi pääsee rastille. Toinen vaihtoehto on edetä täysin siimaria pitkin, ja kolmas vaihtoehto oikoa suon laidan kautta polulle (punainen ja vihreä nuoli).

9–10RR-sarjan alkurata on vähän pidempi kuin 8RR-sarjassa, ja se on suunnistuksellisesti hieman vaikeampi. Kuvassa 9–10RR-sarjan rastivälillä 2–3 yksi reitinvalinta on mennä siimaria pitkin. Toisena vaihtoehtona on kulkea vähän matkaa rastilta kaksi siimaria ja lopussa polkua pitkin (vihreä nuoli). Kolmas vaihtoehto on kääntyä rastilta kaksi polulle ja edetä sitä pitkin (punainen nuoli). Neljäs vaihtoehto on mennä rastilta kaksi suoraan polulle ja sitä pitkin rastille (sininen tai oliivin vihreä nuoli).

Kolmas rasti on siis ensimmäinen yhteinen rasti rastireiteillä, ja loppurata on maaliin saakka molemmille rastireiteille sama. Kolmannella rastilla on rastihenkilö, joka kysyttäessä opastaa suunnistajan lähtemään oikeaan suuntaan yhteistä siimaria pitkin kohti neljättä rastia. Tästä eteenpäin siimarin väri maastossa on valkoinen.

Kuvassa kolmannelta rastilta neljännelle rastille on kolme selkeää reitinvalintaa pelkän siimaria pitkin kulkemisen lisäksi. Yksi vaihtoehto on alkumatkan siimarin jälkeen jatkaa suoraan polkua pitkin ja kääntyä oikealle risteävälle polulle, (punainen nuoli). Sitä jatketaan niin pitkään, että siimari tulee polun yli ja käännytään silloin seuraamaan siimaria oikealle kohti rastia (sininen nuoli).

Toinen vaihtoehto on jatkaa siimaria niin kauan, että se tulee isolle polulle ja jatkaa eteenpäin polkua pitkin. Kun siimari lähtee metsään, suunnistaja jatkaa polkua suoraan niin kauan, että siimari menee polun yli. Silloin hänen tulee kääntyä siimaria pitkin oikealle kohti rastia (sininen nuoli).

Kolmantena reitinvalintavaihtoehtona on mennä alkumatka siimaria pitkin, ja oikaista sitten metsän ja suon reunaa edessä olevalle siimarille. Loppumatkan hän voi kulkea siimaria pitkin rastille.

Tervetuloa Kainuun Rastiviikolle Sotkamon Vuokattiin 29.6.-4.7.2025!

Jaa tämä sivu sosiaalisessa mediassa

Verkkopalvelun alusta onstage © 2024 online.fi