Kainuun Rastiviikko digiaikaan -hanke

Kainuun Rastiviikko digiaikaan -hanke on Rastiviikon digitaalisten palveluiden kehittämiseksi suunniteltu kehittämishanke.

Kainuun Rastiviikkoa on järjestetty jo yli 50 vuoden ajan 1966 lähtien aina heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Se on yksi Suomen suurimmista urheilutapahtumista keräten vuosittain Kainuuseen 5000-7500 eri kävijää. Päiväkävijämääränä laskettuna koko tapahtuman kävijämäärä viikon aikana on vuosittain 20 000 - 30 000 kävijää. Kävijämäärä on pysynyt viime vuosina tasaisena. Tapahtuma on Kainuun alueelle aluetaloudellisesti varsin merkittävä jättäen alueelle vuosittain 1-2 miljoonaa euroa. Suurin osa tapahtuman osallistujista (noin 95%) tulee tapahtumaan alueen ulkopuolelta joko muualta Suomesta tai ulkomailta.

Kainuun Rastiviikon kehittämisestä ja järjestämisen koordinoinnista vastaa Kainuun Rastiviikko ry. Yhdistyksen jäseninä ovat Rastiviikkoa vuorovuosin järjestävät seurat: Kajaanin Suunnistajat, Kuhmon Peurat, Puolangan Ryhti, Sotkamon Jymy ja Suomussalmen Rasti.  

Mikäli Kainuun Rastiviikko halutaan pitää tulevaisuudessa Kainuuseen matkailijoita houkuttelevana ja järjestelyiltään huipputason tapahtumana, niin tapahtuman järjestelyt ja palvelut vaativat nyt merkittäviä panostuksia digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Tällä hetkellä Rastiviikon lähes kaikki digitaaliset palvelut ovat jo vanhanaikaisia sekä lisäksi Rastiviikolta puuttuu uudenaikaisia toimintatapoja ja palveluita.

Hankkeen tavoitteet ovat:

1) verkkosivuston (sis. verkkokauppa) kokonaisvaltainen uudistaminen nykyaikaiseksi ja tulevaisuus huomioiden

2) tapahtuman majoitusvälitystoiminnan ja -järjestelmän kehittäminen nykyaikaiseksi ja tulevaisuuden muutoksia tukevaksi

3) tapahtuman graafisen ilmeen suunnittelu

Tavoitteiden saavuttamiseksi hankkeen aikana uudistetaan tapahtuman verkkosivut (sis. verkkokauppa), kehitetään tapahtuman majoitusvälitystoimintaa ja suunnitellaan tapahtumalle graafinen ilme.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 26 950 €, hanketta rahoittaa Elävä Kainuu leader ja Oulujärvi leader.
Hankkeen toimenpiteet kohdistuvat Kainuun viiteen kuntaan: Kajaani, Kuhmo, Puolanka, Sotkamo ja Suomussalmi. 
Hankkeen toteutus aika on 1.3.2019 - 31.12.2020

Lisätietoja: Minna Rönkkö, puh. 044-5123517
Sähköpostiosoite: info@rastiviikko.fi 

 

 

                           

Verkkopalvelun alusta onstage © 2019 online.fi

Verkkopalvelun alusta onstage © 2019 online.fi