Ensi kesän KRV jykevin riffein käyntiin LankaFestissä 1.-2.7.2022

Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus polkaista Kainuun Rastiviikko -suunnistusviikko ja lomaviikko varsin tahdikkaasti ja jykevin riffein käyntiin, kun ensi kesänä jo perinteinen puolankalainen raskaamman musiikin festivaali, LankaFest järjestetään jo 11. kerran. 

Pikkuhiljaa kasvanut tapahtuma on parhaimmillaan houkutellut 1200 kävijää. Musiikkityyli on alusta asti ollut rock-, heavy-, ja metal-genreä. Vuosien varrella esiintymässä ovat olleet muun muassa Sonata Arctica, Joe Lynn Turner, Graham Bonnet, Stam1na, Mokoma ja Battle Beast. Tapahtuma toteutetaan Puolangan torilla. Aidatun tapahtuma-alueen sisäpuolelta löytyvät kahden esiintymislavan lisäksi anniskelualue, ruokapisteitä, myyntipisteitä ja bajamajat. Tapahtuma on ikärajaton. Anniskelualue (K-18) on erikseen rajattu.

Tänä vuonna esiintymässä ovat Stratovarius, Turmion Kätilöt, Zero Nine, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Altaria, Lazy Bonez, Electric Deathbeat sekä 2-lavalla viihdyttävät päälavan vaihtojen välissä BoneButton (Iron Maiden cover) ja Angry Machines (Dio cover).

Festivaalialueen portit avautuvat perjantaina 1.7. klo 18 ja lauantaina 2.7. klo 17.00. Tarkemmat infot löytyvät tapahtuman verkkosivuilta.

Edulliset ennakkoliput saatavilla Tiketistä: www.tiketti.fi

Lisätietoja: lankafest.fi

Verkkopalvelun alusta onstage © 2023 online.fi