Toimitsijat

Tervetuloa mukaan Kainuun Rastiviikko 2023 -suunnistusviikon järjestelyihin!

Kainuun Rastiviikko -suunnistusviikko tunnetaan koko perheen suunnistus- ja lomaviikkona ja se on yksi Suomen suurimmista massaliikuntatapahtumista, joka kerää vuosittain Kainuuseen 4 000 - 10 000 osallistujaa. Vuosittain tapahtumaa on toteuttamassa noin 300-350 vapaaehtoista talkoolaista. Tulevan kesän viikolle odotamme yhteensä 4000 suunnistajaa ja 1500-2000 katsojaa. Talkootehtäviä on erittäin monenlaisia ja suurimpaan osaan niistä ei vaadita ollenkaan suunnistuskokemusta. Jokaisen talkoolaisen osaamiselle löytyy käyttöä erilaisissa toimissa ennen Rastiviikkoa, Rastiviikon aikana ja Rastiviikon jälkeen.

Kainuun Rastiviikko on leppoisa ja hyväntuulinen tapahtuma, jossa kaikentasoiset suunnistajat, yleisö ja talkoolaiset nauttivat Kainuun kesästä ja hienosta urheilutapahtuman juhlasta. Tule sinäkin mukaan nauttimaan yhteisestä tekemisestä!

 

Talkoolaiset saavat tapahtumassa seuraavat edut veloituksetta:

Ennen tapahtumaa

- Kilpailukeskuksen rakentamisen aikana ruoka- ja kahvi jokaiselle talkoopäivälle
- Kilpailutoimistossa työskenteleville ruoka- ja kahvi jokaiselle talkoopäivälle

Tapahtuman aikana (2.-7.7.2023, kilpailupäivät su, ti, to ja pe)

- Toimitsijakortin, jolla saa kaikki seuraavat edut:
-> Linja-autokuljetukset jokaisena kilpailupäivänä (Kuhmo-kilpailukeskus-Kuhmo)
-> Pysäköintilippu henkilöautoille talkoopaikoitukseen (ne autokunnat, jotka eivät voi hyödyntää kisabussin linja-autokuljetusta)
-> Ruoka- ja kahvi jokaiselle talkoopäivälle
-> Kasvomaskit (mikäli koronaan liittyvät rajoitukset/suositukset vaativat)
-> Asustus: sisältö varmistuu syksyllä 2022

Tapahtuman jälkeen

- Kilpailukeskuksen purkamisen aikana ruoka- ja kahvi jokaiselle talkoopäivälle
- Kainuun Rastiviikon 2023 Kiitos-tilaisuus, joka järjestetään kaikille Kainuun Rastiviikon järjestelyissä mukana olleille syksyllä 2023
- Talkootyötodistus (tehdään pyydettäessä ja tilataan Kainuun Rastiviikon jälkeen tapahtuman pääsihteeriltä jukka.liuha@rastiviikko.fi - HUOM! talkoolaisen on itse pidettävä kirjaa tehdyistä talkoopäivistä ja talkootyötunneista sekä kirjattava ylös suoritetut talkootehtävät

 

Kuhmon kaupungin kesätyöseteli 2023

Mahdollisesti Kuhmon alueen nuoret voivat hyödyntää kaupungin kesätyöseteliä. Tämä tarkentuu syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana. Yleensä kesätyöaika kesätyösetelillä on noin 2 viikkoa. Kainuun Rastiviikon kesätyöstä saa tapahtuman jälkeen virallisen työtodistuksen liitettäväksi CV:hen. Mikäli kesätyöt Rastiviikolla kiinnostavat ota yhteyttä tapahtuman pääsihteeriin: Jukka Liuha, 044-7679533, jukka.liuha@rastiviikko.fi.

 

Ilmooittaudu toimitsijaksi Kainuun Rastiviikolle 2023 tästä linkistä

 

Mikäli kaipaat lisätietoja jostakin tietystä tehtävästä, ota yhteyttä suoraan:
Osa-alueen vastaavaan tai osa-alueen kohdalle merkattuun yhteyshenkilöön (yhteystiedot löytyvät kyselystä)
tai
kilpailunjohtaja Eija Juntunen, 044-3266039, eijahjuntunen@gmail.com
tai
kilpailutoimistoon Minna Rönkkö, 044-5123517, info@rastiviikko.fi 
tai
pääsihteeriin Jukka Liuha, 044-7679533, jukka.liuha@rastiviikko.fi

HUOMIO! Järjestävän seuran 14-vuotiaat (tai alle) voivat halutessaan osallistua Rastiviikolle, muilta odotamme aktiivista osallistumista talkoisiin. Huomaathan, että tehtävistä riippuen talkoita on jo touko/kesäkuussakin, joten jokaiselle varmasti löytyy mahdollisuus osallistua.

Verkkopalvelun alusta onstage © 2023 online.fi