Kainuun Rastiviikko 2022 panostaa kilpailukeskuksen palveluihin ja kisajärjestelyihin


Kainuun Rastiviikon 2022 kilpailukeskus (kuva vuodelta 2016)

Kainuun Rastiviikko 2022 panostaa kilpailukeskuksen palveluihin ja laadukkaisiin suunnistusviikon kisajärjestelyihin. Tulevan kesän Rastiviikolla suunnistaja voi nauttia kilpailukeskuksessamme runsaista erilaisista palveluista, joita ei samalla mittakaavalla juuri muista vastaavanlaisista tapahtumista yleensä löydy. Lisäksi kisajärjestelyiden osalta voimme luvata yhden Kainuun hienoimmista suunnistusmaastoista sekä huipputason suunnistuskartat ja viimeisen päälle viimeistellyt radat niin kuntosuunnistajille kuin kilpasuunnistajille.

Koko perheen suunnistus- ja lomaviikko


KRV on suunnistusviikko, joka tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille ja -tasoisille  (kuva vuodelta 2016)  

Kainuun Rastiviikko (KRV) -suunnistusviikko on koko perheen tapahtuma, jossa voit yhdistää suunnistuksen ja leppoisan lomailun. KRV on täyden palvelun kilpasuunnistusviikko ja kuntosuunnistusviikko, jota on järjestetty yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1966 lähtien. Tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille suunnistuksen vasta-alkajille, kuntosuunnistajille, iltarastikävijöille, kilpa- ja huippusuunnistajille, perheille, kaveriporukoille, työporukoille ja kaikille muille suunnistuksesta ja luonnossa liikkumisesta innostuneille.

Tulevana kesänä Suomen suurin suunnistusviikko järjestetään Puolangalla Luhtakangas-Äikänvaara -alueen hienoissa suunnistusmaastoissa. Kainuun Rastiviikon kisakylä (koulumajoitus, sprinttirastit, oheisohjelmat) sijaitsee Puolangan kirkonkylällä ja varsinainen KRV2022-kilpailukeskus, josta kaikki 4 eri osakilpailua juostaan, sijaitsee Luhtakankaan Pyssylammella (Kuirivaarantie 1, Puolanka).


Kisabussi kulkee jokaisena neljänä kilpailupäivänä Kisakylä-Kilpailukeskus-Kisakylä -väliä noin tunnin välein

Kilpailukeskuksessa monipuoliset palvelut rastiviikon kävijöille

Luhtakankaan kilpailukeskuksessa suunnistajia palvelee varsin mittava kattaus erilaisia palveluita jokaisena neljänä kilpailupäivänä.
- Meidän kilpailukeskuksessa on muun muassa muksula-lastenhoitopalvelu, rastiralli-seikkailurata perheen pienimmille, koiraparkki-palvelu suunnistaville koiranomistajille, suihku- ja pukutilat, bajamajat, ensiapupiste, erittäin monipuoliset ravintola- ja kahvilapalvelut, liuta erilaisia urheilu- ja suunnistustarvikekauppoja, karkkipiste, jäätelö- ja pehmispiste, paikallisten yrittäjien esittely- ja myyntipisteet, KRV-kaupan kisatuotemyymälä, kisabussin sujuvat kuljetusaikataulut sekä bonuksena lähellä olevat pysäköintialueet, kilpailunjohtaja Martti Köngäs valaisee.


Karkkipiste on palvelut Kainuun Rastiviikon asiakkaita jo kymmenien vuosien ajan


Kainuun Rastiviikon muksulassa vuonna 2016 rakennettiin ahkerasti linnunpönttöjä

Huikea maasto, huipputason kartat ja radat takaavat suunnistusnautinnon


Luhtakankaan mäntykangas- ja suppamaastot ovat nautinnollista sekä suunnistaa että juosta

Kainuun Rastiviikon suunnistusratoja ovat laatimassa kokeneet arvokisojen ratamestarit Teemu Köngäs ja Lasse Köngäs. He ovat vastanneet muun muassa suunnistuksen MM-kisojen 2013 yleisökilpailuviikkona olleen Kainuun Rastiviikon radoista sekä useista aiemmista KRV-tapahtumista. Lisäksi ratamestariryhmään on uutena tekijänä saatu mukaan puolankalainen nuori suunnistaja Tomi Kanniainen.
- Suunnistukseen liittyvien kisajärjestelyjen osalta voimme luvata kaikille suunnistajille yhden Kainuun hienoimmista suunnistusmaastoista. Suunnistajat pääsevät kahden ensimmäisen osakilpailun aikana nauttimaan Luhtakankaan hienoista mäntykangas- ja suppamaastoista ja kahdessa viimeisessä osakilpailussa suunnistajat tulevat näkemään ja kokemaan Äikänvaaran ikikuusikoiden verhoamat suunnistuksellisesti haasteelliset rinteet ja jylhät vaaramaisemat, ratamestariryhmän johtaja Teemu Köngäs hehkuttaa.

Rastiviikon pääsihteeri Jukka Liuha komppaa ja kertoo, että luottaa ratamestariryhmän toimintaan ja tulevan kesän ratojen huippulaatuun kuin vuoreen.
- Voin luvata, että KRV2022-suunnistusradat ovat sekä kilpasuunnistajille että kuntosuunnistajille täyttä huipputasoa kaikkine pienine nyansseineen - jokaista rastipistettä myöten. Myös suunnistuskartta on totutusti ja takuuvarmasti maailmanluokan tasoa, kun tämänkin vuoden Kainuun Rastiviikon kartoituksesta vastaa Mapline Oy ammattilaisineen, Liuha tiivistää.


Äikänvaaran naavaisten ikikuusikoiden verhoamassa kesäisessä metsässä on tunnelmaa

Ilmoittautuminen Kainuun Rastiviikko 2022 -suunnistusviikolle

Tämän jutun kirjoitushetkellä (maaliskuun puolivälissä) tapahtumaan on ilmoittautunut jo yli 1100 suunnistajaa. Järjestäjät odottavat Kainuun ja Puolangan kesän suurtapahtumaan yhteensä 4500-5500 eri henkilöä, joista suunnistajia 3500-4000 osallistujaa. Lisäksi tapahtuman järjestämiseen osallistuu talkoolaisia 250-300 henkilöä Puolangalta ja muualta Kainuusta sekä Suomesta.

Kainuun Rastiviikon seuraava ilmoittautumisporras päättyy toukokuun lopussa 31.5.2022.
KRV:n kilpasarjoihin ilmoittautuminen onnistuu parhaiten IRMA-palvelun kautta. Kuntosuunnistukseen ilmoittautuminen on sujuvinta Rastilippu-palvelun kautta. Tutustu ja lue tarkemmat ilmoittautumisohjeet Kainuun Rastiviikon sivuilta:
www.rastiviikko.fi -> Ilmoittautuminen

Kainuun Rastiviikko 2022 lyhyesti

  1. huippusuunnistajat ja kuntoilijat samoilla rasteilla
  2. huipputason radat huipputason kartoilla
  3. kuntosuunnistusviikko, jossa joka päivä 10 eritasoista ja -pituista kuntosuunnistusrataa (A/B/C/RR | 1-8 km)
  4. kilpasarjoissa ikäsarjat 8-95-vuotiaille
  5. H/D21E-eliittisarjoissa palkintorahaa jaossa yhteensä 9000 €
  6. Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikolla (Kainuu MTBO Week) sekä kilpasarjat että kuntosarjat. Ohjelma on rakennettu siten, että halutessaan myös suunnistusviikon kaikkiin osakilpailuihin on mahdollista osallistua.
  7. täyden palvelun online-tulospalvelu sekä kilpa- että kuntosarjoille
  8. kilpailukeskuksessa muun muassa: muksula-lastenhoitopalvelu, rastiralli-seikkailurata perheen pienimmille, koiraparkki, pesu- ja pukutilat sekä bajamajat, ensiapupiste, monipuoliset ravintola- ja kahvilapalvelut, suunnistus- ja urheilutarvikekaupat, karkkipiste, jäätelö- ja pehmispiste, paikallisten yrittäjien esittely- ja myyntipisteet, KRV-kaupan kisatuotemyymälä, kaikki P-alueet alle 1 km kilpailukeskuksesta, VIP- ja PERHE-pysäköinti, kisabussi jne...
  9. oheisohjelmassa mm.: avoin sprinttisuunnistustapahtuma ma 4.7., koko viikon avoimet sprinttirastit, LankaFest, Puolangan Pessimismipäivät jne...
  10. leppoisa tunnelma, ystävällinen kainuulainen palvelu ja laadukkaat sekä sujuvat tapahtumajärjestelyt 53:n KRV-vuoden kokemuksella

Jaa tämä sivu sosiaalisessa mediassa

Verkkopalvelun alusta onstage © 2024 online.fi