Kainuun Rastiviikko tuo Puolangalle heinäkuun alussa viikon aikana yli 25 000 kävijää

54. Kainuun Rastiviikko - koko perheen suunnistus- ja lomaviikko suunnistetaan Puolangan Luhtakangas-Äikänvaara -alueella 3.-8.7.2022. Kilpailukeskus sijaitsee Pyssylammen läheisyydessä 9 km Puolangan kirkonkylältä Hyrynsalmelle päin. Rastiviikon kolmas ja viimeinen normaalihinnan ilmoittautumisporras sulkeutui toukokuun lopussa 31.5. Tämän hetken ennakkoilmoittautuneiden määrä ennakoi sitä, että tulevan kesän viikosta tulee jälleen parin välivuoden jälkeen suuri massatapahtuma, kun 6-7 päivän mittaisen tapahtumaviikon kokonaiskävijämäärä tulee olemaan yli 25 000 kävijää. Rastiviikolla järjestetään myös historian ensimmäinen Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikko 3.-8.7. Kainuun Rastiviikko on Jukolan viestin jälkeen Suomen suurin suunnistustapahtuma.

Tämän hetken ilmoittautuneiden määrä ennakoi sitä, että suunnistajia tulee olemaan kilpasarjoissa 1600-1800 eri henkilöä ja avointen sarjojen kuntosuunnistusratoja kiertää 1400-1600 eri henkilöä. Pelkästään suunnistajien määrä tulee siis olemaan yhteensä 3000-3500 eri henkilöä. Suunnistajien lisäksi paikan päälle odotetaan yleisöä noin 1000 eri henkilöä. Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikolle on nyt ennakkoilmoittautunut jo lähes 200 pyöräsuunnistajaa, joten paikan päälle odotetaan 250-300 pyöräsuunnistajaa, kun pyöräsuunnistuksen kuntosarjat otetaan myös huomioon. Lisäksi Pyöräsuunnistusrastiviikolle odotetaan yleisöä 150-200 henkilöä. Puolangan kirkonkylällä järjestettäviin Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikon osakilpailuihin, KRV-välipäivien sprinttisuunnistuksiin sekä KRV-osakilpailuiden voittajien palkintojenjakotilaisuuksiin odotetaan yhteensä 600-800 eri kävijää. Suurin osa (95%) tapahtuman osallistujista tulee Kainuuseen muualta Suomesta ja ulkomailta.

- Meillä on vielä kilpasarjojen osalta jälki-ilmoittautumisporras voimassa maanantai-iltaan 13.6. saakka ja avointen sarjojen kuntosuunnistukseen pystyy vielä tuohon päivämäärään asti ilmoittautumaan hieman edullisemmin mukaan, kertoo kilpailunjohtaja Martti Köngäs. Avointen sarjojen kuntosuunnistajista kuitenkin suurin osa ilmoittautuu edelleen paikan päällä tapahtumassa, joten mielenkiintoista nähdä, että mihin lopullinen osallistujamäärä asettuu.

54. Kainuun Rastiviikko -tapahtumaviikon aloittaa järjestyksessään toinen Kainuu Trail -polkujuoksutapahtuma Hossan kansallispuistossa 2.7.2022.
- Tämän hetken ilmoittautuneiden määrä ennakoi sitä, että Hossan poluille ja huikeisiin maisemiin starttaa yhteensä noin 400 polkujuoksijaa ympäri Suomea ja maailmaa, kertoo tapahtuman kilpailunjohtaja Jukka Liuha. Osallistujia on jo tällä hetkellä yli 9 eri maasta ja meillä on ilmoittautuminen auki käytännössä ihan tapahtumapäivän aamuun saakka.
- Viimeinen edullisempi ilmoittautumisporras meillä sulkeutuu 20. kesäkuuta, Liuha vinkkaa Hossan hienoille neulaspoluille hamuaville juoksijoille.

Kainuun Rastiviikon ohjelma:

Lauantai 2.7.2022:

- klo 06-23: 2. Kainuu Trail Hossa National Park (Finland) -polkujuoksu (Hossan kansallispuisto)

Sunnuntai 3.7.2022:

- klo 10-13: Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikko, 1. Osakilpailu (Puolangan keskusta / Honkavaara)
- klo 13-19: KRV 1. Osakilpailu (Kilpailukeskus Luhtakangas)

Maanantai 4.7.2022:

- klo 11-14: Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikko, 2. Osakilpailu (Honkavaara, Puolanka)
- klo 13: KRV 1. osakilpailun voittajien palkintojenjako (Puolangan tori)
- klo 14-17: Kaikille avoin sprinttisuunnistustapahtuma kuntorastityyppisesti (Puolangan keskusta)

Tiistai 5.7.2022:

- klo 11-17: KRV 2. Osakilpailu (Kilpailukeskus Luhtakangas)

Keskiviikko 6.7.2022:

- klo 11-14: Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikko, 3. Osakilpailu (Paljakka)

Torstai 7.7.2022:

- klo 11-17: KRV 3. Osakilpailu (Kilpailukeskus Luhtakangas)
- klo 18-19: KRV 2. ja 3. osakilpailun voittajien palkintojenjako (Puolangan tori)

Perjantai 8.7.2022:

- klo 10-16: KRV 4. Osakilpailu (Kilpailukeskus Luhtakangas)
- klo 13-16: Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikko, 4. Osakilpailu (Luhtakangas, KRV-kilpailukeskus)

Lisätietoja:

Kilpailunjohtaja: Martti Köngäs, +358 44 761 3886, +358 50 572 0152, kilpailunjohtaja@rastiviikko.fi
Pääsihteeri: Jukka Liuha, +358 44 7679 533, jukka.liuha@rastiviikko.fi 
Viestintäpäällikkö: Sanna Sutela, +358 40 487 5511, sanna.sutela@gmail.com
KRV-toimisto (majoitusvälitys), +358 44 512 3517, info@rastiviikko.fi
Verkkosivut: www.rastiviikko.fi / www.kainuutrail.fi

Verkkopalvelun alusta onstage © 2023 online.fi