Kainuun Rastiviikon kilpailukeskus on vilkas kylä metsän keskellä

Julkaistu: 17.06.2023

Kainuun Rastiviikon kilpailukeskus on vilkas kylä metsän keskellä

.

Jo 55. kerran järjestettävä Kainuun Rastiviikko kisataan 2–7.7.2023 Kuhmon Jämäsvaaran maisemissa. Jämäsvaara on yksi Kainuun hienoimmista suunnistusmaastoista.

Keskellä metsää oleva, ihmisiä vilisevä kilpailukeskus palveluineen on jo sinänsä näkemisen arvoinen. Paikalle odotetaan kuuden tapahtumapäivän aikana tuhansia suunnistajia huoltojoukkoineen.

– Yleisö on tervetullut vaikkapa vain aistimaan tunnelmia ja seuraamaan huippusuunnistajien suorituksia, pääsihteeri Jukka Liuha toteaa.

Kilpailukeskuksessa riittää nähtävää, ja tarjolla on paljon palveluita: herkullista ruokaa saa ravintolasta, grillistä tai keittopaikalta. Makean nälkään löytyy apu kahvilasta, jäätelö- ja pehmispisteeltä tai KRV-kaupan karkkipisteeltä, jossa tarjolla on muun muassa perinteisiä metrilakuja. Kilpailukeskuksessa on myös suunnistus- ja urheilutarvikemyyjiä. KRV-kaupassa on tarjolla paikallisten pienyritysten tuotteita sekä KRV-tuotteita muistoksi käynnistä.


Rastiviikon palvelupisteistä löytyy herkut sekä suolaisen että makean nälkään. Kuva vuoden 2022 rastiviikolta. Kuva: Kauko Keränen.

Suunnistusta kaiken tasoisille ja ikäisille

Rastiviikon kantava ajatus on tarjota koko perheelle soveltuva suunnistus- ja lomaviikko Kainuussa. Tapahtumaan osallistuu huippu- ja kilpasuunnistajien lisäksi kaiken tasoisia ja -ikäisiä suunnistajia: vasta-alkajia, iltarastikävijöitä ja kokeneempia kuntosuunnistajia. Ikäsarjoja on alle kouluikäisille tarkoitetusta rastiralli-seikkailusta kilpasarjojen 95-vuotiaiden sarjaan asti.


Jännitystä maalisuoralla. Kuva on Puolangalla järjestetyltä vuoden 2022 rastiviikolta. Kuva: Kauko Keränen.

Lähde mukaan matalan kynnyksen kuntosuunnistusrasteille

Rastiviikolla on hyvä mahdollisuus testata omia taitoja, vaikka aikaisempaa suunnistuskokemusta ei olisikaan tai edelliskerrasta on jo aikaa.

Jukka Liuha kannustaa osallistumaan rohkeasti kuntosuunnistuksen avoimiin sarjoihin. Kannattaa ilmoittautua ennakkoon, mutta päätöksen voi tehdä vielä kilpailukeskuksessakin.

– Jokaisena päivänä kaikkien sarjojen radat ovat kilpailukeskuksessa nähtävissä. Sen perusteella on helppo tehdä päätös, mille radalle lähtee.


KRV-kuntorasteille on mukavan leppoisa tunnelma ja turvallista suunnistaa, kun muita suunnistajia on metsässä paljon

Turvallisuussyistä kaikkien suunnistajien on käytettävä Emit-korttia. Näin voidaan varmistaa, ketkä suunnistajat ovat saapuneet maastosta maaliin. Emit-kortin voi tarvittaessa vuokrata kilpailukeskuksesta avointen sarjojen (kuntosuunnistus) infosta.

Kisabussilla pääsee helposti paikalle

Kilpailukeskus on Jämäsvaaran tien varrella noin 28 km Kuhmosta etelään. Autolla saapuville on Nurmestieltä (75) opastus kilpailun paikoitusalueille, joista asiakkaat kuljetetaan non-stop-busseilla kilpailukeskukseen.

Kilpailukeskuksen pääsee kaikkein kätevimmin bussilla Kuhmon oppimiskeskuksessa, Piilolantie 47:ssä, olevan kisakylän pysäkiltä. Bussi kulkee kisapäivinä (Kuhmo - kilpailukeskus - Kuhmo -reitillä) kolmen vartin välein. Kilpailukeskuksen bussipysäkiltä on vain 50 metrin kävely kilpailukeskukseen.


Kilpailukeskus sijaitsee Jämäsvaaran tien varrella noin 28 km Kuhmosta etelään.

Vuodesta 1966 alkaen järjestetty Kainuun Rastiviikko on maailman toiseksi vanhin suunnistusviikkotapahtuma ja Suomen suurin suunnistus- ja lomaviikko. Se on Jukolan viestin jälkeen Suomen toiseksi suurin suunnistustapahtuma.


Kilpailukeskuksen opastuskyltti auttaa kisavieraita löytämään palvelupisteet. Kuva vuoden 2022 rastiviikolta.

Jaa tämä sivu sosiaalisessa mediassa

Verkkopalvelun alusta onstage © 2024 online.fi