Matti Heikkinen Kainuun Rastiviikon 2023 suojelijaksi


Kuva: Hannu H. Mustonen

Maastohiihdon maailmanmestari (2011) ja nykyinen Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Matti Heikkinen on lupautunut tulevan kesän Kainuun Rastiviikon suojelijaksi.

“Olemme hyvin iloisia, että saamme Rastiviikkomme suojelijaksi Matti Heikkisen,” kilpailunjohtaja Eija Juntunen kertoo innoissaan.

- Kuhmolaistaustaisena valtakunnan tason vaikuttajana ja myös luontoliikkujana hän on varmasti mitä sopivin tehtävään. Kilpailunjohtaja Juntunen jatkaa, että suojelijaksi Matti suostui mielellään, koska arvostaa Kainuussa vuosikymmenien ajan tehtyä työtä maailman toiseksi vanhimman suunnistus- ja lomaviikon järjestämisessä, niin kilpailullisesti kuin matkailun kannaltakin.

Suomen suurin suunnistus- ja lomaviikko järjestetään jo 55. kerran 2.-7.7.2023 Kuhmon Jämäsvaarassa. Tapahtumaan odotetaan saapuvaksi 4000-5000 eri henkilöä kuuden tapahtumapäivän ajaksi: Kuntosuunnistajia eri tasoisille iltarastityyppisille radoille osallistuu 1300-1500 eri henkilöä, kilpasuunnistajia 1600-1900 eri henkilöä, pyöräsuunnistajia Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikolle 250-350 eri henkilöä ja yleisöä sekä suunnistajien huoltojoukkoja odotetaan 1000-1500 eri henkilöä.

Lisätietoja:
Kilpailunjohtaja: Eija Juntunen, +358 44 326 6039, kilpailunjohtaja@rastiviikko.fi
Pääsihteeri: Jukka Liuha, +358 44 7679 533, jukka.liuha@rastiviikko.fi
Verkkosivut: www.rastiviikko.fi / www.kainuutrail.fi

Jaa tämä sivu sosiaalisessa mediassa

Verkkopalvelun alusta onstage © 2024 online.fi