54. Kainuun Rastiviikko kiittää - nähdään ensi vuonna Kuhmon Jämäsvaaran huikeissa maastoissa!


Aleksi Sopo tuulettaa H21E-sarjan kokonaiskilpailun voittoa 54. Kainuun Rastiviikon maalissa Puolangan Luhtakankaalla 8.7.2022 (Kuva: Touho Häkkinen)

Kainuun Rastiviikko 3.-8.7.2022 Luhtakangas, Puolanka - kiittää osallistujia, talkoolaisia, maanomistajia, yhteistyökumppaneita ja kaikkia sidosryhmiä, jotka olivat mukana tekemässä 54. kerran hienoa kainuulaista suunnistuksen suurtapahtumaa! Tapahtuma keräsi Kainuuseen ja Puolangalle yli 4000 eri henkilöä viikon ajaksi ja näin ollen koko viikon kävijämäärä ylitti 24 000 kävijän rajapyykin.  

54. Kainuun Rastiviikko -suunnistusviikolle osallistui yhteensä 2612 suunnistajaa:
- kilpasarjoihin 1494 suunnistajaa
- avointen sarjojen kuntosuunnistukseen 1118 erillistä henkilöä.

Kuntosuunnistuksessa tehtiin 2769 kuntosuunnistussuoritusta koko viikon aikana.

Suunnistajien lisäksi yleisöä oli paikan päällä noin 1000 eri henkilöä.

Lisäksi historian ensimmäisellä Kainuun Pyöräsuunnistusrastiviikolla kilpaili 250 pyöräsuunnistajaa sekä yleisöä noin 150 henkilöä.

Välipäivien sprinttiradoilla ja pienimpien lasten rastiralleissa tehtiin noin 700 suoritusta viikon aikana.

Tästä on hyvä siirtää katse kohti vuotta 2023. Nähdään ensi vuonna Kuhmon Jämäsvaaran huikeissa, legendaarisissa ja ainutlaatuisissa KRV-maastoissa!

Verkkopalvelun alusta onstage © 2023 online.fi