Kainuun Rastiviikon 2024 ilmoittautuminen on avattu

Julkaistu: 01.08.2023

56. Kainuun Rastiviikko suunnistetaan Kajaanissa Joutenlammella 30.6.-5.7.2024. 
Kilpailukeskus sijaitsee noin 15 kilometriä Kajaanista pohjoiseen.

Joutenlammen maastot yhdistettynä Kajaanin ja Vuokatin majoitusmahdollisuuksiin on yksi parhaista kokonaisuuksista Kainuun Rastiviikon tapahtumapaikaksi. Edellisen kerran Rastiviikkoa suunnistettiin Joutenlammella vuonna 2012. 

Joutenlammen seutu on Suomen laajimpia suunnistuskartoilla olevia suppamaastoja. Nopeakulkuinen jäkäläpohja ja monimuotoiset suppajonot ovat monien suunnistajien unelmaa. Korkeuserojakin on niin paljon, että syvimmät supat vaikuttavat jo reitinvalintoihinkin.

Lähialueen polkuverkosto sekä lampien väliset kannakset tarjoavat turvallisen maaston lasten ja aloittelijoiden radoille. Maasto vaikeutuu sopivasti, mitä kauemmas edetään maalialueelta. Pisimmillä radoilla jäkäläkangas vaihtuu välillä tiheämpiin taimikoihin ja katajapensaisiin. Kun kisakeskus on lähes alueen keskellä, riittää uutta suunnistusmaastoa jokaiseen osakilpailuun.

Tutustu Kainuun Rastiviikon 2024 esitteeseen

 

Ilmoittautuminen auki

Suunnistusviikon kilpasarjojen sekä kuntosuunnistuksen (avoimet sarjat) ilmoittautuminen on nyt auki.

  • Kilpasarjojen ilmoittautuminen on tuttuun tapaan IRMA-palvelussa
  • Kuntosuunnistuksen (avoimet sarjat) ilmoittautuminen on tämän vuoden tapaan Navisportin kautta.

Katso ohjeet ilmoittautumiseen ilmoittautuminen -sivulta.

Ilmoittaudu kilpasarjoihin         Ilmoittaudu kuntosuunnistukseen

 

Tarkemmat tiedot tapahtumasta löydät kilpailukutsusta, joka on julkaistu nyt verkkosivuille.

 

Tervetuloa viettämään koko perheen elämyksellistä suunnistus- ja lomaviikkoa Kajaanin Joutenlammen luonnonkauniiseen ympäristöön ja nopekulkuisille mäntykankaille!

Jaa tämä sivu sosiaalisessa mediassa

Verkkopalvelun alusta onstage © 2024 online.fi